Maanantai 6.4.2015
Tänään oli tarkoitus, että ohjelma alkaisi täällä
paikanpäällä. Kielikurssin ensimmäinen osio oli suunniteltu tälle päivälle,
mutta se peruuntui koska on pyhäpäivä. Tästä päivästä tuli vapaapäivä. Aamupäivällä
oli todella upea auringon paiste ja pääsinkin kiertelemään ja tutustumaan alueeseen.
Suurin osa kaupoista on tänään kiinni pyhästä johtuen, ruokakauppa oli ainoa
mikä oli auki. Huomenna on sitten ensimmäinen päivä, kun käytän paikallista
bussia. Tarkoitus on suunnistaa toimistolle tapaamaan työpaikan yhteyshenkilöä ja
loppupäivä on varattu kielikurssille.
Sää tuntuu muuttuvan hyvin nopeasti, ja päivällä alkoikin satamaan
lunta vaikka oli +7 astetta. Tämä päivä näyttää menevän pitkälti sisätiloissa.
Olisi tietysti ollut mukavaa, jos olisi voinut liikkua alueella enemmän, niin
olisi paikka tullut paremmin tutuksi. Pääsin kuitenkin aamulla kulkemaan Drava-joen
varrella pidemmän matkan.
Alkuillasta iski kauhea päänsärky. Suunnitelmissa oli ilta elokuvissa,
toiset lähtivät ja itse jäin kämpille lepäämään ja potemaan. Huomenna on
päästävä ZNI:n toimistoon aloittamaan kielikurssi ja tapaamaan muut henkilöt,
joiden kanssa tämä viikko vierähtää.
Keskiviikko 7.4.2015
Tänään ensimmäistä kertaa toimistolla. Sinne matkustin
paikallisella bussilla, olihan sekin kokemus vaikka ei mitään sattunutkaan.
Päästyäni toimistoon tapasin siellä vastuuhenkilöitä. Anja, on henkilö jonka
kanssa käyn huomenna kaupunkikierroksella ja samalla rekisteröitymässä
poliisiasemalla. Hänen kanssa käytiin tänään läpi paikkoja ja asioita, joita
voi tehdä Sloveniassa vapaa-ajalla. Goran, on työpaikan yhteyshenkilö ja hän
piti minulle esityksen työssä oppimisjakson ohjelmasta, säännöistä ja
aktiviteetistä. Kohdetta ja tehtävää hän ei osannut vielä sanoa. Sen verran asiasta
tuli selville, että Maribor, ei välttämättä ole se kaupunki, jossa tulen
tekemään työharjoittelun. Eli tässähän voi olla vielä muutto edessä….
Tina, on opettaja, joka laittoi kovan haasteen heti
ensimmäisenä päivänä. Tehtiin paljon kirjoitus- ja lukutehtäviä englanniksi. Samalla
harjoiteltiin muutaman kerran esiintymistä, tulevaan työhaastattelua varten,
joka luultavasti on ensiviikon maanantaina.
Käytiin läpi mitä asioita olisi hyvä ottaa esille ja mitä voisi
mahdollisesti jättää pois. Jännityksestä huolimatta, harjoittelut menivät ihan
hyvin ja samaa mieltä oli Tinakin. Päivän lopussa meillä oli vielä hyvin aikaa
opetella muutama sana sloveniaa. Opinkin sanomaa hei, huomenta, päivää ja
iltaa. Ovat sellaiset pikkuasiat, jotka
on hyvä opetella ulkoa, niitä kun tarvitsee joka päivä täällä. Koulupäivän
jälkeen suunnistin takaisin bussipysäkille odottamaan bussia ja palasin
majoituspaikkaan.
Moi Peter! Hyvä, että olet päässyt alkuun. Pidäthän minut ajantasalla mahdollisista suunnitelmien muutoksista työssäoppimispaikkaan liittyen. Mukavaa viikon jatkoa! -Ilona
VastaaPoista