Maanantai 13.4.2015
Aamulla lähdettiin kohti poliisiasemaa ja rekisteröitymään. En ole Suomessa käynyt näin tiheästi
poliisin luona. Sitten oli vuoro mennä kohti työpaikkaa, Luka Koper d.d. Port of Koper ja tapaamaan paikan turvallisuusjohtajan sekä muita vastuuhenkilöitä, jotka vastaavat turvallisuudesta alueella.
Meillä oli aluksi pieni työhaastattelu, ja sen jälkeen,
Boris kertoi minulle paikasta. Kävimme myös eri turvallisuusosastot läpi. Osastoissa riittää; oli palo-, kriisi-, meri-,
terrorismi-, poliisi-, työturvallisuus- ja ympäristöturvallisuusosasto! Keskustelimme siitä mikä osasto olisi minulle
se, mihin haluaisin ja sanoin, että turvallisuuspuoli kiinnostaa eniten, mutta
jos mahdollista niin tutustuisin mielelläni kaikkiin osastoihin. Minut otettiin
todella hienosti vastaan yrityksessä ja muutenkin yrityksen ilmapiiristä jäi
ensimmäisenä päivä hieno kuva. Otettiin valokuva ja saan huomenna kulkuluvan millä
pääsen liikkumaan rakennuksiin ja alueelle. Tietenkään en vielä saa liikkua
yksin satama-alueella.
Lähdimme Juren kanssa hänen
toimistoonsa mikä oli satama alueen sisäpuolella. Hän esitti minulle pp-esityksen satamasta. Juren vastuulla on
meriturvallisuus. Siihen liittyy öljyvuodot ja veneet joilla ei ole asiaa
satama-alueelle. Tämän jälkeen teimme autolla kierroksen koko alueella. Satamaan
mahtuu useampi laiva kerralla. Matkustaja-alukset eivät liikennöi talviaikaa
ollenkaan. Liikennöinti tapahtuu huhtikuusta lokakuuhun. Eli pääsen luultavasti
tutustumaan myös, kuinka matkustajien kanssa toimitaan täällä. Alueella on paljon varastotiloja. Hieman eri tavalla
toimitaan, kuin suomessa. Koska suomessa ketjut varastoivat yleensä tuotteet
tai tavarat omissa varastoissa. Alueella on valkokuvaus kielto, mutta juttelin
asiasta Boriksen kanssa, niin saan kuvata, mutta hänen kanssa katsotaan mitä
kuvia saan käyttää.
Alueen turvallisuus tuli myös jo hieman tutuksi. Kaikilla EU:n
satamilla on samanlaiset turvallisuusohjeet. Tästä syystä työssäoppimisjaksosta
on hyötyä suomessa jos haen töihin satamaan. Alueella on verkkoaita ja portit
mistä henkilöt tai ajoneuvot pääsevät sisälle. Ja tietysti kaikilta
tarkistetaan lupa tulla alueelle.
Huomenna on tarkoitus tutustua työturvallisuusosastoon. Sloveniassa
ei kovasti oteta stressiä työstä. Kaikki tapahtuu vähän hitaasti, mutta asiat kuitenkin
hoidetaan kunnolla loppuun. Sainkin hieman materiaalia säännöistä ja niitä
pitäisi käydä omatoimisesti läpi. Päivän päätteeksi sain Borikselta kirjan mikä
kertoo sataman historiasta.
Vau! Näyttää ainakin ulospäin hyvältä ja työpaikkakin kuulostaa huipulta! Innolla odottelen uusia kuulumisiasi :) -Ilona
VastaaPoista